Päätin nyt taas vaihteeksi päivitellä blogia, kun olen hyvässä tilanteessa swappien kanssa. Lähetetty kaikki, joihin on parit jo jaettu ja melkeinpä kaikista myös saanut omanikin jo. Tuolla on myös vino pino ATC:ita odottamassa parien jakoa ja lähetystä.
Alotetaan ensin pokemoneista, jotka nyt on sitten virallisesti saatu päätökseen, kun kaikki mun lähettämät on päässeet perille ja olen saanut kaikki omanikin.
Pokemon atc type swap #16 - Rock
Nämä molemmat osat tulivat swapin perustajalta, jolta olen aina saanut tosi ihanaa palautetta omistani, mutta jonka korteista olen kuullut vain kauhujuttuja.. Sain joku aika sitten ihan suht nätin kortin häneltä ja tämä on kyllä näistä kolmesta häneltä saadusta oma lempparini. Tykkään tosi paljon väreistä ja muutenkin mielestäni ihan onnistunut tuotos.
Pokemon atc type swap #17 -Ground
Tästä en tykkää läheskään niin paljon kuin edellisestä, mutta ihan mukiinmenevä tämäkin ja mukava päätös siis kaikinpuolin ihan kivalle sarjalle.
Studio Ghibli atc series #3 - Whisper of the Heart
Tuntuu aina, et mulla on kauheen vähän sanottavaa näistä kaikin puolin näteistä ATC:ista. Mut enköhän kohta pääse myös valittamaan, joten otetaan nyt nää nätit tähän alkuun.
Eli jälleen kaverin taattua laatua oleva tuotos:
Sitten päästään Halinalleihin, joissa myös muilla on selkeästi mennyt hermot jo näin alkuvaiheessa. Sain kaikki tähänastiset osani parin päivän sisään ja jälki on ollut... noh:
Care Bears ATC - Bedtime Bear
Tämä ensimmäinen veti melko sanattomaksi. Ensimmäinen ajatus: "tää on ihan hirvee". Toinen ajatus: "tää on kyllä ihan siistiä jälkeä ja kiva idea". Lopputulos: "tää on ihan hirvee".
En oikeestaan tiedä, miten tää loppujenlopuks on tehty, koska kuonosta huomaa, et tekijällä on melko puutteelliset saksienkäsittelytaidot, mut muuten nalle on siististi "leikattu" eli onko tää koottu jostain valmiistaa komponenteista? Niin tai näin ruma se on silti ja ilmeisesti tekijän tyyliä, koska on kaikissa muissakin swapeissa tehny samanlaiset ja vielä aina kaks identtistä, koska kaveri oli saanut täysin samanlaisen. Hienoa näitä on siis odotettavissa lisää <3
Tämän järkytyksen jälkeen seuraavan kuoren sisältö oli huomattavasti mieluisempi. Siis tyyli on yksinkertaisempaakin yksinkertaisempi, mut olin niin järkyttyny ton edellisen jäljiltä, et tykkäsin näistä ehkä liikaakin. Sain siis samalta parilta Birthday Bearin ja Bedtime Bearin ja tässä siis jälkimmäinen näistä:
Olin erittäin hövelillä tuulella, kun annoin tästä sydämen. Eihän tässä oo siis tehty muuta ku liimattu kuva siniselle kartongille ja liimattu muutama strassi. Joskus pitäis ehkä hetki odotella tunnekuohujen laantumista ennen ku antaa arvostelut..
Care Bears ATC - Birthday Bear
Edellisen kortin tekijältä siis sain myös tähän swappiin kortin ja siinä oli ehkä enemmän jo yritystä, mut en nyt tiedä, onko tämänkään tekemiseen montaa minuuttia mennyt. On siinä sentään käytetty 3D-efektiä!
Tästä seuraavasta tykkäsin jotenkin varmaan, kun tuo ensimmäinen Bedtime Bear vielä kummitteli mielessä. Jotenkin värit on söpöt ja ehkä olin taas liian hurmoksissa. Tai sitten mukana tulleessa teepussissa oli jotain huumaavaa ainetta! :o No eipä ainakaan hyppää edukseen eikä haitakseen tuolta sivulta kansiossa.
Siinäpä oli tän kertasen saadut swapit. Ei siis paljoa oo ehtiny tapahtua ja vielä vähemmän oon ite saanu tehtyä, ku oon niin aikasessa kaikissa, et odotan vaan, koska pääsen lähettää noita tekeleitäni. Mutta tässä nyt nämä muutama, jotka on valmistunu sitten viime kerran:
Valentine´s day ATC
Lähdin kokeilemaan jotain erilaista ja en nyt taas tiedä, kannattiko. Joku tässä jäi häiritsemään, mut ei voi mitään lähti jo matkaan. Toisaalta ehkä kuitenki ihan hyvä, kun tää on vähän yksinkertasempi, kun vastaanottaja on mies. Jotenki hämmensi, kun sain parin tietooni. Ehkä siis ihan hyvä, etten tehny tästä mitään vaaleenpunasta unelmaa, joka on tungettu täyteen kukkia ja blingblingiä.
ABC - Dog breeds - A
Tämä on minun ihan omavärkkäämä swappini ja toivon, että tässä riittää innokkaita käymään kaikki aakkoset läpi. No vedän sitten vaikka avokin kanssa kahdestaan tän sarjan loppuun, jos muut hyytyy matkalla.
Tällä hetkellä tässä ekassa osassa on ilmottautuneita 9 ihmistä ja vielä pari päivää aikaa osallistua. Yhden tosin joudun ilmeisesti bannaamaan, koska hän ei mun kehotuksista huolimatta ole täyttänyt profiiliaan paria lausetta enempää. Hänellä ei ole yhtään arvostelua vielä ja swapin säännöissä on selkeästi mainittu "newbies with well filled profiles", joten tuo nyt ei todellakaan vastaa vaatimuksia. Ihmettelen kyllä, miten hänet yhteen swappiin jo hyväksyttiin.
Mutta asiaan. Swapissa saa itse valita koiran rodun, kunhan sen englanninkielinen nimi alkaa annetulla kirjaimella. Ensin ajattelin, että antaisin suoraan rodun, mutta se olis varmaan saanu osan jättämään swapin välistä, joten annoin vapaat kädet ja halutessaan saa kysellä parin mieltymyksiä rodun suhteen.
Itselle tämä A oli niin selkeä valinta, että tein kortin jo, vaikka paria ei ole tiedossa. Eli Akitahan sieltä syntyi. Otin kuvan vieläpä ihanasta Hachiko leffasta, josta aikoinaan meidänkin yksi koira nimensä sai:
Ruskea ei vaan oo mun juttu askartelussa, mut valitettavasti sitä on varmaan tiedossa paljon tän sarjan kanssa, kun iso osa koirista sattuu olee ruskeita. Pitää yrittää vähän valita rotuja sen mukaan, ettei aina joutuis tekee ruskeaa.
Book title ATC
Tässä oli mun mielestä hauska idea, joten päätin osallistua. Parit taas jaetaan vasta joskus ties milloin ja tästä tuli nyt tällainen pinkki unelma, et hyvässä lykyssä joudun vielä tekemään kortin uudelleen, jos parin profiilissa vaikka lukeekin, et vihaa vaaleenpunasta. Otin kuitenkin riskin, kun oli inspis.
Eli ideana oli valita joku kirja ja tehdä sen nimeä kuvaava ATC. Oma valintani oli Joe Hillin Sydämenmuotoinen rasia (Heart-shaped box). Ne jotka kyseiseen opukseen ovat tutustuneet huomaavatkin tämän "pienen" kontrastin kortin ja kirjan välillä. Mut eipä kortin tarvinnutkaan kirjalle olla sen kummemmin uskollinen. Siinä kuitenkin on sydämenmuotoinen rasia!
Vaikka en vaaleanpunaisesta tykkääkään, ni siitä on niin ihanan helppo ja kiva askarrella. Aina välillä tulee tällasia hempeyskohtauksia. Näiden jälkeen tekis aina mieli askarrella jotain mustaa.
February Love Matchbox Swap #6
Osallistuin nyt taas tällaiseen vähän erilaiseen swappiin. Tässä siis koristeltiin tulitikkuaski annetun aiheen mukaan. Joko ihan oikea aski tai sitten pahvista itse taiteltu. En luota omiin taittelutaitoihin, joten menin helpomman kautta ja koristelin käytetyn tulitikkuaskin.
Rakastuin tähän ideaan ihan täysin ja näitä varmaan tulee jatkossakin välillä tehtyä, jos sattuu kivoja aiheita eteen.
Näin mallikuvista idean tuohon vetonappiin ja löyty sopivanvärinen haaraniittikin, joten pöllin idean omaankin käyttöön |
Näissä on tarkoitus laittaa sisälle myös jotain aiheeseen liittyvää pientä tavaraa, joten täytin sen kaikella pienellä askartelutavaralla käyttäen paljon sydämiä.
En muistanut kuvata askin sisustaa kunnolla, mutta toisessa kuvassa näkyy vähän, että sisus on siis peitetty tollaisella vaaleanpunaisella leopardikuvioisella teipillä.
Tuon laatikon siis koristelin kokonaan teipillä, koska siinä ei voi mitään paksua materiaalia käyttää, että se mahtuu vielä paikalleen.
Yhteen tulitikkuaskiin mahtuu yllättävän paljon tavaraa! |
Loppuun voisinkin lisätä postcrossing uutisia. Olen aktivoitunut siinäkin jonkin verran ja mua hämmentää tää korttivyöry, jonka oon saanu. Mulla on menny vaan pari korttia perille ja silti oon saanu yli tuplaten tilalle. Hämmentävää. No mitään suuria helmiä ei joukossa ole, joten muutama olis sanau vaikka olla tulemattakin..
Mun profiilissa on toiveissa epätavalliset eläimen ja esimerkkinä sammakot. Oonkin saanu muutamia nättejä _eksoottisia_ sammakoita, mut mitä hittoa ihmiset lähettää mulle jotain rupikonnia!? Nyt lisäsinkin profiiliini tarkennukseksi "värikkäät sammakot".
Lähettäjä oli ihan innoissaan, että saa viimein lähetettyä tämän kortin, koska toivoin sammakoita.. Juuh.. No ainakin tää on jonkinlainen lisä, mun osavaltio kokoelmiin |
Ja toinen on nää härkäkortit, joita oon nyt saanu kaks ihan lähekkäin. No onhan niissä eläin joo..
Huomatkaa tuo m-kirjain, jonka lähettäjä oli erityisesti maininnut. Ilmeisesti se oli syy, miksi oli mulle tän kortin valinnut.. |
Olen pyytänyt _kauniita_ maisemakortteja ja saan jatkuvasti näitä normaaleja turistikortteja. Pitäis kai täsmentään, mitä pidän kauniina..
Tää kortti ei oo millään tapaa mun toiveiden mukanen, mut vaan jotenki hirmu nätti, joten tykkäsin kovasti:
Olen toivonu eläimiä tietyin kriteerein, mut silti saan myös jatkuvasti kissakortteja. Tosin tää oli kyllä hirmu sulonen, joten en valita. Ja lähettäjä oli kaiketi miettiny tämän menevän "huumorikortteihin", jossa on eläin. Niin tai näin tää on kai näistä saaduista mun lemppari:
Ja muutama kortti lähti taas matkaan minulta. Nyt sain suhteellisen inspaavat profiilitkin, joten oli kiva kirjotella, kun sai täyttää toisten toiveet.
Toiveissa historialliset rakennukset, joten sain lähetettyä mun viimeisen Anne Frank kortin |
Toiveina lehmäkortit eikä ilmeisesti ollut saanut vielä yhtään lehmää! |
Tää pari tykkäsi historiasta ja mainitsi erityisesti Egyptin historian ja onneks löyty tällainen helmi lähetettäväks! |
Tässäpä kaikki tällä kertaa!
Päivän fiilis:
![]() |
Feeling good! |